Kuvataiteilija, tekstiilitaiteilija Ulla Pohjola (s. 1963 Juuka) valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1995, ja hänet valittiin 1996 Vuoden Nuoreksi Tekstiilitaiteilijaksi. Vuonna 2006 hänelle myönnettiin Pirkanmaan taidetoimikunnan Taidepalkinto. Pohjolan teoksia on muun muassa Wihurin rahaston, Saastamoisen säätiön ja Valtion taidekokoelmissa. Ulla Pohjolalle on myönnetty Valtion muotoilukunnan 5-vuotinen työskentelyapuraha vuodesta 2012 eteenpäin.
"Olen tarkkailija ja sivustakatsoja. Teen pienillä pistoilla kuvia ihmisestä ja elämän kierrosta. Työskentelytavassani ja aiheissa näkyy kaikki se, mitä ihminen kantaa mukanaan. Kuvat syntyvät alitajuisesti, ne tulevat kaukaa lapsuudesta tai hyvinkin läheltä tästä hetkestä. Teoksissani ihminen kätkeytyy harson tai hunnun taakse, perhoset suojautuvat värinsä avulla luonnon materiaalien keskelle. Kätköt, piilopaikat, peitteet, viitat ja suojat antavat mahdollisuuden omaan tilaan, tunteisiin sekä niiden kokemiseen.
Kirjonta tuo teoksiini hitaita sattumia, ajan antamaa ulottuvuutta ja kerroksellisuutta. Erilaisten materiaalien ja tekniikoiden, kuten öljyvärimaalauksen, värjäyksen ja huovutuksen, yhdistäminen kirjontaan kiinnostaa minua. Materiaalin merkitys, joskus myös tuoksu, on oleellinen, ja se voi toimia lähtökohtana uudelle teokselle. Käytän teoksissani muun muassa silkkiä, samettia, pellavaa, helmiä, kasveja, tervattua puuta, peilejä, peltiä, vanhoja rasioita ja erilaista löytämääni materiaalia.
Hiekan taidemuseon näyttelyssäni käyttämäni materiaalit, tekniikka, aiheet ja teosten sijainnit muodostavat löytöretken sekä vuoropuhelun museon kokoelman kanssa."
www.ullapohjola.fi
|
Valokuvanäyttely on koottu kultaseppä Kustaa Hiekan ystävän ja hänen kultasepänliikkeensä palveluskuntaan kuuluneen Aatu Vasaman jäämistöstä löytyneistä valokuvista, jotka on otettu 1900- luvun alkupuolella. Hiekan taidemuseo on saanut kuvat lahjoituksena kokoelmiinsa.
1900-luvun alkupuolella valokuvaus vähitellen arkipäiväistyi. Ikuistettaviksi kelpuutettiin elämän merkkihetkien ja erilaisten juhlatilanteiden lisäksi esimerkiksi arkiset retket ja vaihtelevat vapaa-ajan puuhat, kuten ystävien kesken jaetut kahvihetket. Etenkin ulkoilmakuvien määrä kasvoi mainittuna ajanjaksona merkittävästi. Muutosta selittävät etenkin nopeasti kehittynyt kameratekniikka ja laitteiston halpeneminen, jotka vapauttivat kuvauksen studio-olosuhteiden rajoitteista. Tästä huolimatta omatoiminen valokuvaus oli yhä enimmäkseen yläluokan harrastus ja rahvas saattoi ikuistaa itsensä kuvaksi lähinnä joko studiossa tai kiertävän valokuvaajan toimesta. Vaikka valokuva-albumeihin kerättiin joissakin kodeissa otoksia jo vuosisadan alkupuolella, tapa yleistyi keskiluokan parissa vasta 1950-luvun paikkeilla.
|
