|
1. Museossa saa katsella, kuunnella ja kävellä.
2. Museossa liikutaan ja käyttäydytään rauhallisesti.
3. Ulkovaatteet ja isot laukut jätetään vaatesäilytykseen.
4. Näytteillä oleviin teoksiin, esineisiin ja huonekaluihin ei saa ilman erillistä lupaa koskea.
5. Näyttelytiloissa ei saa syödä eikä juoda.
6. Museossa ei saa ottaa valokuvia ilman erillistä lupaa.
7. Vanhemmat ovat vastuussa lastensa asiallisesta käytöksestä.
8. Museon henkilökunta mielellään auttaa, opastaa ja ohjaa museokävijöitä.
Ryhmät ja museovierailun suunnittelu
Ota yhteyttä museoon hyvissä ajoin. Opastus on hyvä varata ainakin viikkoa aikaisemmin (opastuksia ei lauantaisin). Myös ilman opastusta tulevan suuren joukon on hyvä olla yhteydessä museoon etukäteen, jotta käynnistä saadaan mahdollisimman onnistunut.
Koululaisryhmän museokäynnin sisällön suunnittelu yhdessä oppilaiden kanssa tekee vierailusta innostavamman. Varsinkin nuorimpien oppilaiden kohdalla opettajan on hyvä kertoa etukäteen, mihin ollaan menossa, mitä museossa tehdään ja kuinka siellä käyttäydytään. Opettajan rooli myös opastuksen tai vierailun aikana on tärkeä. Opettajan tulee olla läsnä koko opastuksen tai vierailun ajan. Oppilaiden hyvä käyttäytyminen on sekä opettajan että museon yhteinen tavoite ja eduksi kaikille. Mukavaa museovierailua!
|