|
Tampereelle Hiekka saapui vuonna 1879 mestariksi kultasepän lesken Henrika Karolina Areniuksen liikkeeseen. Hiekka ja Arenius avioituivat pian. Avioliitto jäi lapsettomaksi.
Vuonna 1898 Hiekka perusti Suomen Kultaseppä Osakeyhtiön. Siihen liitettiin Hiekan liikkeen lisäksi helsinkiläiset Hägglundin ja Petterssonin kultasepänliikkeet. Kulta- ja hopeatavarain valmistus laajeni käsityön asteelta teollisuudeksi. Kustaa Hiekkaa voidaan pitää Suomen jalometalliteollisuuden perustajana.
Kustaa Hiekan varallisuus kasvoi huolellisen harkinnan ja johtajakyvyn ansiosta.
Hiekan kansatieteellinen harrastus lähti hänen vakkasuomalaisesta syntymäympäristöstään, jossa elämä liikkui vanhoillisena perinnäistietojen ja muisteloiden kyllästämänä. Hiekka keräsi kansatieteellistä aineistoa, jonka hän lahjoitti Hämeen museolle.
Hiekka oli aktiivinen myös yhdistystoiminnassa sekä kunnallispolitiikassa. Hän kuului Tampereen kaupunginvaltuustoon 32 vuoden ajan.
Kustaa Hiekka kuoli 82-vuotiaana vuonna 1937. |